« Xeroxin uusi ratkaisu mahdollistaa mobiilin tulostamisen | Kotisivu | Finnairin retrokoneesta tulee Silver Bird »
SantaParkin tulos historiansa paras
admin | Kesäkuu 16, 2008
Rovaniemellä sijaitseva joulupukin elämysluola SantaPark on tehnyt historiansa parhaan tuloksen. Santapark Oy:n tulos tilikaudelta 2007 on 177 116 eur verojen jälkeen, kun edellisen tilikauden vastaava tulos oli 40 020 eur.
- Tulos on meille historiallinen myös siinä mielessä, että aika harva ihminen uskoi SantaParkin nousuun vielä muutama vuosi sitten, toteaa SantaParkin johtoon vuonna 2003 tullut toimitusjohtaja Wille Rajala.
SantaPark aloitti toimintansa vuonna 1998 muovisena huvipuistona, ja liiketoiminta oli raskaasti tappiollista. Rajala käänsi yhtiön historiassa uuden sivun uudistamalla konseptin kokonaisuudessaan. Nykyinen elämysluola tonttukouluineen ja joulumuorin pipariloineen jaksaa kiinnostaa ulkomaalaisia turisteja ja suomalaisia vuodesta toiseen.
Kasvua kesän kiinniolosta huolimatta
Viime keväänä SantaParkin luolastossa havaittiin homeongelma, ja elämysluola joutui sulkemaan ovensa kesäksi 2007. Yhtiön liikevaihto kasvoi silti 15 % edellistilikaudesta ollen 1 843 051 eur. Kesän kiinniolosta johtuen kävijämäärä putosi 20,5 %.
- Kasvu on mielestäni huikeaa, ottaen huomioon kesän kiinniolon. Nythän SantaPark on taas auki myös kesällä ja odotamme tästä vuodesta uutta ennätystä niin liikevaihdon, tuloksen kuin kävijämäärien suhteen.
Santapark Oy:n taseen loppusumma oli 1 766 705 euroa ja yhtiön omavaraisuusaste on 50,1 %.
Kategoriat: Matkailu & Turismi |

















































