« Xerox Euroopan ykkönen tulostuksen hallintapalveluissa | Kotisivu | Xeroxin uudet ColorPrint -paperit tekevät väritulostuksesta edullisempaa »
Noin 40 prosenttia lisäämässä it-investointejaan vuonna 2010
admin | Marraskuu 24, 2009
taloussuhdanne vaikuttanut hankintakriteereihin, mutta ei lisännyt ulkoistuksia
Lehdistötiedote, 24 November 2009 - Suomalaiselle tietohallintojohdolle suunnatun tuoreen kyselyn mukaan noin 40 prosenttia vastaajista aikoo lisätä it-investointejaan vuonna 2010 tämän vuoden tasolta. Tämä käy ilmi Xeroxin tuoreesta kyselytutkimuksesta¹. Sen mukaan vallitseva taloustilanne ei ole vaikuttanut juuri lainkaan yritysten it-ulkoistusten toteutuksiin. Vallitseva taloustilanne on nostanut kustannustehokkuuden tärkeimmäksi it-hankintapäätöksen kriteeriksi.
”Kyselyn mukaan neljä kymmenestä yrityksestä on lisäämässä it-investointejaan ensi vuonna tähän vuoteen verrattuna. Niissä yrityksissä, joissa investoinnit ovat lisääntymässä, ne kasvavat keskimäärin 10 - 20 prosenttia edellisvuoteen verrattuna”, kertoo toimitusjohtaja Pete Brusi Xeroxilta.
54 prosenttia vastaajista ilmoitti, että it-investoinnit eivät kasva vuodesta 2009 vuoteen 2010. Tulostusympäristöön vastaajat ovat investoimassa vuonna 2010 suunnilleen saman verran kuin vuonna 2009. Kaksi kolmasosaa vastaajista arveli tulostusympäristöön liittyvien investointien pysyvän ensi vuonna suunnilleen tämän vuoden tasolla.
73 prosenttia vastaajista arvioi, ettei vallitseva taloustilanne ole vaikuttanut lainkaan it-ulkoistusten määrään. Vastaajista 16 prosenttia oli sitä mieltä, että vallitseva taloustilanne on vähentänyt it-ulkoistuksia jonkin verran, kun 9 prosenttia vastaajista arvioi niiden lisääntyneen jonkin verran.
Kustannustehokkuus tärkein hankintakriteeri
Tietohallintojohdon mukaan vallitseva taloustilanne on vaikuttanut it-hankintapäätösten kriteereihin. 71 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että vallitseva taloustilanne on vaikuttanut merkittävästi tai jonkin verran päätöksenteon kriteereihin. Selvästi tärkeimmäksi hankintapäätöksen kriteeriksi nousi kyselyssä kustannustehokkuus (61 %).
Ympäristöasiat nähdään tulostusympäristöön liittyvässä päätöksenteossa tärkeinä valintakriteereinä, mutta niiden painoarvo on edelleen suhteellisen alhainen. 77 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että ympäristökriteerien painotus ei ole vähentynyt tulostusympäristöön liittyvän päätöksenteon kriteereinä. 75 prosenttia vastaajista ilmoitti, että ympäristökriteerien painotus on joko alle 10 prosenttia tai 10 - 20 prosenttia tulostusympäristöön liittyvässä päätöksenteossa. 16 prosenttia vastaajista ei painota lainkaan ympäristöasioita päätöksenteossa.
”Parhaat teknologiaratkaisut tarjoavat yrityksille kustannustehokkuuden lisäksi yhä ympäristöystävällisempiä ratkaisuja. Xeroxin hiljattain esittelemä ColorQube -värivahamonitoimilaite tuo väritulostamiseen noin 50 prosentin kustannussäästöt ja tuottaa samalla noin 90 prosenttia vähemmän tarvikejätettä tavanomaiseen monitoimilaitteeseen verrattuna”, sanoo Pete Brusi.
Tulostuskustannuksia seurataan laiskasti
Joka toinen vastaaja oli sitä mieltä, että vallitseva taloustilanne on lisännyt kustannusten seurantaa. Lähes 40 prosenttia vastaajista on ulkoistanut kokonaan tai osittain tulostusympäristönsä.
Tutkimuksen mukaan lähes joka viidennen vastaajan (18 %) yrityksessä ei seurata tulostusympäristöön liittyviä kustannuksia lainkaan. Vuositasolla kustannuksia seuraa 30 prosenttia vastaajista. Kun tuloksia verrataan Xeroxin aiempiin tutkimuksiin, tulostusympäristön kustannusten seurannassa ei ole tapahtunut merkittävää edistystä.
”Kyselyn mukaan lähes puolet organisaatioista ei seuraa tulostukseen liittyviä kustannuksia lainkaan tai vain vuositasolla, vaikka kyseessä on yrityksille merkittävä menoerä. Yritykset voisivat saavuttaa huomattavia säästöjä tulostusympäristön tehokkaammalla optimoinnilla, johon sisältyy jatkuva kustannusten seuranta. Tämä mahdollisuus kannattaisi hyödyntää”, kertoo markkinointipäällikkö Ilpo Ahokas Xeroxilta.
Kolme neljästä vastaajasta ilmoitti, että heillä pyritään tietoisesti vähentämään tulostusta. Erillistä tulostuspolitiikkaa (printing policy) hyödyntää silti vain 27 prosenttia vastaajista.
”Yrityksen tarpeisiin räätälöity tulostuspolitiikka tarjoaa yrityksille tehokkaan keinon vähentää turhaa tulostusta, hyödyntää jatkuvaa kaksipuolitulostusta ja saavuttaa kustannussäästöjä. Yritykset hakevat vallitsevassa taloustilanteessa kuumeisesti kustannussäästöjä, ja pyrkivät myös tietoisesti vähentämään tulostusta toimistoissa. Siksi on yllättävää, että vasta näin harvassa yrityksessä on tulostuspolitiikka käytössä”, kertoo Ilpo Ahokas.
Lisätietoja:
Pete Brusi, toimitusjohtaja, Xerox Oy, puh. 040 586 9320, pete.brusi@xerox.com
Ilpo Ahokas, markkinointipäällikkö, Xerox Oy, puh. 040 586 9272, ilpo.ahokas@xerox.com
¹ Xerox Oy kartoitti suomalaisen tietohallintojohdon näkemyksiä siitä miten vallitseva taloussuhdanne ja vihreys ovat vaikuttaneet yritysten it-investointien tasoon ja it-ulkoistusten määrään. Tarkastelun kohteena olivat it-investoinnit yleisesti sekä yrityksen tulostusympäristö. Kyselyyn vastasi 94 tietohallinnon johtotehtävissä olevaa henkilöä, ja sen tulokset ovat suuntaa-antavia. Kysely toteutettiin loka-marraskuun vaihteessa, ja vastaajista 94,6 prosenttia oli yritysten palveluksessa.
Xerox on maailman kuudenneksi suurin tietotekniikkayritys. Xerox Oy markkinoi Xeroxin tuotteita, ratkaisuja ja palveluita Suomessa. Yrityksellä on laaja valikoima tuotteita toimistoille ja graafiseen teollisuuteen. Xeroxin palvelut kattavat konsultoinnin, dokumenttien hallintaratkaisut ja ulkoistuksen. Xeroxin Euroopan tutkimus- ja tuotekehityskeskus sijaitsee Ranskan Grenoblessa. Lisätietoja Xeroxista saat verkko-osoitteesta www.xerox.fi
Xerox®, the Xerox wordmark and the spherical connection symbol are trademarks of Xerox Corporation in the United States and/or other countries. Prices, features, specifications, capabilities, appearance and availability of Xerox products and services are subject to change without notice.
Kategoriat: Xerox |

















































