Yhteiskunta & politiikka
Suomalaisten mielikuvat medioista yllättävät
Helmikuu 20, 2009
Jatkuvasti lisääntyvä informaatio ja sen pirstoutuminen ovat vaikuttaneet mielikuviin medioista. Suomalaisten mielestä aikakauslehti on yhä useammalla kiinnostavalla aihealueella paras tiedonlähde. Myös internet on terävöittänyt profiiliaan vuosi vuodelta. Vastaavasti televisio koetaan nyt selvästi harvemman aihealueen parhaana tiedonlähteenä kuin 10 vuotta sitten.
Kulttuurikuntopäivä itsenäisyyspäivän aattona
Joulukuu 4, 2008
Kansallinen kulttuurikuntopäivä järjestetään itsenäisyyspäivän aattona, perjantaina 5.12. Tämän nimenomaisen päivän valinnan taustalla on ajatus siitä, että ennen kuin voi olla kansallista itsenäisyyttä, tarvitaan kansallinen identiteetti ja ennen kuin voi olla kansallista identiteettiä, on oltava kulttuurinen identiteetti. On siis syytä juhlia kansallista kulttuuria juuri itsenäisyyspäivän alla.

















































